artikkelit
tietoa & taitoa:
Vinkkejä projektorin
asentamiseen
Julkaistu:
Hifimaailma 10/2012
Blu-ray-levyjen tarkka erottelu tulee tykillä käytettyä hyväksi tehokkaammin kuin televisiolla, ja normaalinäköinen
saa täyden hyödyn 1920x1080 kuvapisteen Full HD
-tarkkuudesta, kun katseluetäisyys on alle 1,8 kertaa
kuvan leveys.
On makuasia, kuinka paljon näkökentästään haluaa
täyttää kuvalla, mutta elokuvateattereiden laatustandardeja asettava THX on määritellyt ohjearvoja muun
muassa kuvan koolle. Mainitun heittosuhteen voi korvata itselleen sopivalla etäisyydellä, jolta
elokuvia katsellaan.
Pieni pystyoffset aiheuttaa esteettisiä ongelmia
korkeissa huoneissa, joissa projektoriteline joudutaan asentamaan pitkän varren päähän. Jos pystyoffset on pieni, täytyy projektori asentaa suurin piirtein samalle korkeudelle kuin kankaan
yläreuna. Kun kuva on
suuri, näkyvät virheetkin helpommin. Joskus elektroniikan tai dlpprojektorin väripyörän aiheuttama sirinä kuuluu selvästi vain tietystä kulmasta.
Merkittävää on myös se, kuinka alas katosta eli lähemmäksi kuulijaa projektori joudutaan pudottamaan. Suuren heittosuhteen
projektorin voi asentaa jopa kokonaan erilliseen tilaan, kuten elokuvateattereissa.
Juuri korvien yläpuolella puhiseva tuuletin häiritsee todennäköisesti eniten, mutta jokainen projektorimalli on omanlaisensa. Heittosuhteella tarkoitetaan projektorin objektiivin etäisyyden suhdetta
heijastetun kuvan leveyteen. Mikäli kangas halutaan asentaa miellyttävälle korkeudelle, voimistuu äänekkään projektorin melu
entisestään, varsinkin jos se sijaitsee juuri katselupaikan päällä.
Nyrkkisääntönä kannattaa välttää sellaista projektoria, jossa yhdistyvät kaikki seuraavat ominaisuudet:
pieni pystyoffset, suuri tuuletinmelu, kapea zoom-alue
1,5-kertaisella heittosuhteella. tietoa & taitoa
Projektorin asennus
Projektorille
paikka
Projektoria hankittaessa kannattaa
ottaa huomioon joustavan optiikan tarjoamat
mahdollisuudet ja vaivattomampi sijoitus.
Projektorin luoma suuri kuva asettaa korkeammat laatuvaatimukset kuvanlaadulle. Valkokankaan miellyttävä sijainti on henkilö- ja sohvakohtais-. Sen mukaan teatterissa takimmainen rivi saa olla enintään 2,17 kertaa kuvan leveyden päässä kankaasta. Tällöin suuren heittosuhteen mahdollistavasta optiikasta on hyötyä. Kaksi metriä leveää kuvaa ei siis
tulisi ohjearvon mukaan katsoa yli 4,3 metrin päästä.
34
Yleensä sopiva katseluetäisyys kotona asettuu kerroinvälille 1,2?1,8. Kaksi metriä leveä kuva tuntuu siis
todennäköisesti sopivalta 2,4?3,6 metrin etäisyydeltä.
Äänekäs tykki kannattaa sijoittaa selvästi katselupaikan taakse
Kaksi metriä leveä kuva saadaan tällai-
Linssinsiirto
Pystyoffset
sella projektorilla aikaan miltä tahansa etäisyydeltä 2,4
metrin (2 m x 1,2) ja 4,8 metrin (2 m x 2,4) väliltä.
Esimerkkiprojektorissa on 1,6-kertainen zoom, eli kuvakoko pysyy samana, vaikka etäisyys on kasvatettu
1,6-kertaiseksi (4 m/2,5 m). Mitä suurempi pystyoffset
on, sitä matalammalle kattoon asennettu projektori heijastaa kuvan. Yleensä säätövara on
suurempi pystysuunnassa, ja kun vaakasiirto on
käytössä, pienenee pystysuuntaisen säätövaran
määrä merkittävästi.
Siirron ansiosta projektorin voi sijoittaa parhaalla paikalla istuvan katselijan taakse viistoon
niin, että pää ei luo varjoja kankaalle. Hyvässä lykyssä lampun
paikka asettuu samaan kohtaan tai lähelle paikkaa, johon projektori voidaan asentaa. Kääntäen: kuinka paljon kuvan leveyttä voidaan muuttaa projektorin pysyessä paikallaan.
Kaksinkertainen zoom tarkoittaa, että samankokoinen kuva saadaan aikaan vaikkapa kahden ja neljän metrin etäisyydeltä. Tai: kuvan leveyttä voidaan kasvattaa
kaksinkertaiseksi siirtämättä projektoria yhtään kauemmaksi.
Heittosuhteella tarkoitetaan heijastetun kuvan leveyden suhdetta projektorin etäisyyteen kankaasta. Heittosuhde on 1,14?1,82x.
Linssinsiirrolla kuvaa pystytään siirtämään
vaaka- ja pystysuunnassa ilman, että kuvan geometria tai laatu heikkenee. tietoa & taitoa
ta, mutta normaalisti sen alareunaa ei kannata sijoittaa katselijoiden silmiä korkeammalle. Suuren
pystysuuntaisen siirron tarjoaman projektorin
voi vaikkapa laittaa korkealle kirjahyllyyn oikeinpäin.
Jos halutaan käyttää olemassa olevaa kattotelinettä ja kangasta myös uuden projektorin kanssa,
tekee linssinsiirto asennuksesta joustavampaa.
Erilainen pystyoffset tai hieman eri paikassa sijaitseva objektiivi ei haittaa, sillä kuvan saa silti heijastettua vanhalle kankaalle . Vastaanottimen sijoittaa kätevästi tykin päälle piiloon, ja virrat voi ottaa lähimmästä valaisinrasiasta. Numeerisesti ilmaisutapa on hieman erilainen, ja linssinsiirron voi
muuttaa suurimmaksi mahdolliseksi pystyoffsetiksi, kun siirron maksimimäärästä vähentää 50 prosenttiyksikköä. 15 prosentin pystyoffset tarkoittaa,
että kuva heijastuu metrin korkealla kuvalla 15 senttiä alemmaksi kuin projektorin linssi. Jos
heittosuhde on suuri, ei lyhyessä huoneessa voida saada
aikaan kovin suurta kuvaa.
Koska projektoreissa on lähes aina zoom-objektiivi, ilmoitetaan heittosuhde lyhimmän ja pisimmän etäisyyden haarukkana. Erityisesti silmälaseja käyttäville ylöspäin katselu on hankalaa.
Kaapeleiltaan asennus on huomaamattomin silloin,
kun voidaan käyttää hyväksi olemassa olevaa valaisinrasiaa sähköjen tuontiin. Kaksimetrisellä
kuvalla asennuspaikka on siis neljän metrin päässä. Yksi esimerkki tällaisesta on edellisten sivujen vertailun Acer H9500BD.
Valmistajan tapa ilmoittaa linssinsiirron säätöalue saattaa joskus erota aiemmin mainituista.
Säädön toiminta kannattaakin tarkistaa projektorin käyttöohjeesta, joka löytyy lähes aina valmistajan kotisivuilta.
35. Langattomat välittimet toimivat
Full HD -signaalillakin häviöttömästi, mutta yleensä
ne eivät osaa siirtää 3d-kuvaa. Langattomia lähettimiä
vertailimme viimeksi Hifimaailman numerossa
4/2011, mutta valikoima on sittemmin kasvanut.
Muun muassa joissakin Epsonin projektoreissa kuvan
langaton siirto on mahdollista ilman lisälaitteita.
Zoom ja heittosuhde
Projektorin objektiivin zoom-alue määrittää sen,
kuinka paljon projektorin etäisyyttä voidaan muuttaa kuvakoon pysyessä samana. 50 % = 15 %.
Joissakin projektoreissa pystysuuntainen linssinsiirto toimii kapealla alueella, eikä kuvaa välttämättä saa heijastettua projektorin alapuolelle (kun
se on asennettu oikeinpäin tasolle). +5?30 %. Pystysuuntaisen ±65 % linssinsiirron offset on siis enimmillään 65 % . Tästä on
hyötyä, jos huonekorkeus on suuri.
Pystysuuntaisella linssinsiirrolla voidaan portaattomasti säätää pystyoffsetia. Heittosuhde 2x tarkoittaa, että projektori täytyy asentaa kaksi
kertaa niin kauaksi kuin kuvan leveys. Kaksinkertaisella zoomilla varustetun
projektorin heittosuhde voidaan siis ilmoittaa esimerkiksi näin: 1,2?2,4x. Tällöin linssinsiirto ilmaistaan usein suoraan pystyoffsetina,
esim. Sähköasentaja kannattaa samalla pyytää ohittamaan valokatkaisija, jotta
virtoja ei vahingossa katkaistaisi kesken katselun.
Muuten vaarana on lampun ylikuumeneminen, kun
sille ei tehdä kunnollista loppujäähdytystä.
Jos projektorin haluaa asentaa mahdollisimman
siististi tavalliseen olohuoneeseen, voi hdmi-signaalin
langattomassa kuljettamisessa käyttää hyväksi lähettimiä ja vastaanottimia. kunhan objektiivin
heittosuhde on sopiva.
Pystyoffset kuvastaa jyrkkyttä, jolla
projektori heijastaa kuvan kankaalle.
Vaakatasoon asennetun projektorin
kuva piirtyy yleensä jonkin verran alemmaksi kuin projektori itse, ja pystyoffset
on ilmoitettu tämän etäisyyden (y2) suhteena heijastetun kuvan korkeuteen
(y1)